Helsingin Sanomat
MATKAILU
6.Elokuuta 2003

 

Maaseutulomalla Virossa yöpyy edullisesti
Jaana Laitinen

 

Linnamehe sijaitse Torin kunnassa, muttaa sieltä kertyy kesäkaupunki Pärnuun vain 16 kilometriä. Siinä tulikin kerrotuksi nuoren isäntäpärin liikeidea.

„Kun vieraat viettävät päivät kaupungilla ja rannalla, he tulevat tänne lepäämään. Täällä voi tehdä näin“, Arvi Kukk levittää kätensä ja lysäyttää ne alas. Linnamehessä rentoudutaan illalla ja kerätään voimia uuteen päivään Pärnussa.

Viiden hehtaarin pihaan on nähty vaivaa. Siinä kasvaa hedelmäpuita, ja isot penkit kukkivat pioneja ja muita kukkia. Pikkulapsia odottaa hiekkalaatikko leluineen, nuorisoa koripalloverkko ja kaikenikäisiä lento- ja sulkapallokenttä, tikkataulu, soutuallas ja petankkipeli. Pihalla ovat myös grilli ja punainen vanha sauna.

„Tähän kaivamme viellä uima-altaan, ja viereen tulee terassi“, Arvi Kukk esittelee suunnitelmiaan. Majoitusrakennukseen valmistuu parhaillaan lisäosa, johon tulee tilavia huoneita suihkuineen sekä oma keittiö.

Jos Pärnu lakkaa kiinnostamasta, isäntäpari esitää tukun paikkoja, joissa voi vierailla ja joihin voi mennä harrastamaan. Lähellä on esimerkiksi Viron suurin hevostila.

Marke Kukk työntää pihalla vielä punaisen huviretkipyörän, jossa on paikka neljälle polkijalle, kahdelle rinnakkain ja kahdelle peräkkäin.

Eläimiä majatalossa on huomionkipeä kissa sekä ikuiset riitapukarit, pörröinen kani ja iso vahtikoira.

Marke Kukk on ammatiltaan käsityönopettaja, ja se näkyy kaikkilla. Pihalla on hauskoja koristeita, samoin sisätilossa. Esimerkiksi suihkuhuonetta koristaa taulu, jossa roikkuu kravatti ja juuttilankoihin kiinnitetyt kuivakukat.

Emännän taidoilla ja silmällä on sisustettu myös vierashuoneet. Linnamehe on palkittu Kaunis koti 2002-kilpailussa.

Vieraat yöpyvät tilavissa kahden hengen huoneissa, joissa on omat vessat ja suihkut. Osa huoneista on suihkuttomia, ja niiden asukkat käyvät yhteisissä suihkutiloissa. Kaikki pesutilat ovat siistejä ja kauniisti kaakeloituja.

Auto säilyy rauhallisessa pihassa turvassa yön yli.

 

TIETOKULMA
Varaus on helppo tehdä

*Suomessa Viron maaseutulomia välitää Lomarengas, www.lomarengas.fi
*Majoituspaikoissa pärjää hyvin suomen kielellä. Tiukoissa paikoissa parikin sanaa englantia auttaa.
*Auton säilyttäminen majatalojen pihoissa on turvallista. Autolla on aidattu alue tai pihassa on vahtikoira
*Majoitukseen kuuluu yleensä vuodevaatteet ja aamiainen. Lounas tai päivällinen pitää varata erikseen.